Mikko Siltala - Herää sisko
Kauheaa, kuinka nopeasti aika kuluu! Oon ollut kohta jo kuukauden töissä, ja jotenkin en oo yhtään tajunnut, kuinka tää aika vierähtää. Työpäivät kuluu kauhean nopeasti, vaikka välillä sielläkin on sellaisia hetkiä, että istun toimistossa miettimässä, pitäiskö tehä jotain ja totean, että ei ole mitään tekemistä. Kuitenkin siellä tulee tehtyäkin jotain, ja yhtenä päivänä yhden asiakkaan luona kuulin tämän kappaleen radiosta samalla kun laitoin ruokaa lautaselle. Tää kiinnitti heti mun huomion rennolla meiningillä, mutta kun jäin kuuntelemaan sanoja, niin törmäsin jälleen kerran sellaiseen kappaleeseen, joka sopii muhun itseeni loistavasti.
Sorrun ihan liian usein ajattelemaan juuri sitä, mitä haluan tehdä joskus, missä haluan joskus käydä, millaisia ihmisiä haluan joskus tavata. Suunnittelen elämää todella pitkälle eteenpäin, vaikka mun pitäisi täysin tiedostaa se, kuinka arvaamatonta täällä eläminen on. Ei oo muuten helppoa yrittää muuttaa ajattelutapaansa radikaalisti, olen huomannut sitä yrittäessäni! Mutta ehkäpä joskus vielä huomaan sen, että osaan toteuttaa yhä enemmän asioita spontaanisti, enkä liikaa murehtia tulevasta ja aina lykätä asioita sinne. Totta kai unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia saa ja pitääkin olla, mutta se on ihan eri asia, kun koko ajan miettiä, että kyllä sitä joskus vielä kerkeää.
Tähän biisiin on kyllä hyvin kiteytynyt niitä unelmia, joita mulla on ja joita aika monella muullakin on. Mä haluan valmistua unelma-ammattiini, saada töitä siltä alalta, tavata jonkun, mennä naimisiin, hommata oman asunnon ja jos totta puhutaan, muutaman kilon laihduttaminenkaan ei varmasti tekisi pahaa. Kuulostaapa tosi kliseisille ja tylsille unlemille, mutta silti mä haluan nuo saavuttaa ja osaan kuvitella, kuinka onneliseksi nuo mut tekee - ainakin toivottavasti. Jotenkin tuntuu typerältä unelmoida jostain, mutta ei tehdä paljoa mitään niiden eteen. Mutta toisaalta kun miettii noita, niin juurikaan laihduttamista lukuunottamatta noita ei hirveästi voi vielä vauhdittaa. No, voisinhan mä sitä miestä ettiä, mutta oon tarkoituksellisesti vältellyt sitä täällä tuppukylässä. Toivottavasti asun ensi syksynä jossain muualla, ja mietin asiaa sitten. En halua parisuhdetta, joka sitois mut tänne. Mun perhe on täällä, mutta siitä irtautuminen on ihan eri juttu, kuin parisuhteesta. Juuri tätähän mun piti vältellä entisestään, mutta - kyllä mä vielä ehdin seurustella. Siihen mä ainakin tähtään, että aikaa on jäljellä. Paljon.
Mitä unelmia ja suunnitelmia teillä on? Onko teilläkin tapana pitää itsestään selvyytenä sitä, että vuosia on vielä jäljellä? Osaatteko te elää hetkessä ja tajuatte sen, että elämä voi olla ohi koska tahansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti