Maroon 5 - Daylight
Maroon 5 on bändi, jonka olemassa olosta oon tiennyt pitkään ja kuunnellut sitä lähinnä vain radiosta. Kunnes suunnilleen vuosi sitten tajusin, kuinka hyvä tämä bändi tosissaan on, ja että Adam Levinen ääni on itse täydellisyys. Ei miehessä kyllä muutenkaan ole valittamista, kattelisin sitä mielelläni enemmänkin. Jälkeenpäin harmittaa älyttömästi, etten tajunnut bändin ihanuutta silloin, kun he viimeksi olivat Suomessa. No, jospa bändi vielä joskus vierailisi Suomessa, että pääsisin ihan livenä fiilistelemään tätä hienoutta.
Kyseinen biisi on bändin Overexposed albumilta, joka on levyistä suosikkini. Se on kokonaisuudessaan älyttömän hyvä, uppoaa muhun täysin. Kun ekan kerran kuulin tämän biisin, pysähdyin kuuntelemaan. Seuraavaksi löysin itseni kuuntelemasta tätä non-stoppina YouTubesta. Tää osu vielä todella oikeaan aikaan, sillä olin tuolloin viimeistä vuotta lukiossa, ja suunnittelemassa hakemista opiskelemaan ja elämää, jos pääsisin kouluun. En päässyt, mutta sopii mun elämään silti.
Mä olen elämäni aikana muuttanut kohtuullisen monta kertaa, milloin isommille ja milloin pienemmille paikkakunnille. Paikkakunnalta toiselle muuttaminen ei ole koskaan ollut helppoa, sillä mua inhottaa jättää kaverit ja alottaa uudelta pohjalta vieraassa ympäristössä vieraiden ihmisten ympäröimänä. Oon lisäksi älyttömän huono kaveri pitää ytheyksiä ja kyselemään kuulumisia. Kyllä mua oikeasti kiinnostaa, mitä mun kavereille kuuluu ja mä haluan tietää, miten niillä menee. En halua unohtaa niitä, enkä tulla unohdetuksi. Mutta jotenkin mun on tosi vaikea edes ottaa puhelinta käteen ja laittaa viestiä.
Tää varmaan juontaa juurensa siihen, että inhoan kuulumisten kysymistä osana kulttuuria. Se kuuluu hyviin tapoihin, ja siksi se on osittain menettänyt mun silmissä merkityksensä. Kyllä mä haluan, että voin vastata täysin rehellisesti tuohon kysymykseen, ilman että tarttee kohteliaisuuden pakosta vastata "hyvää, kiitos". Itse pyrin kysymään kuulumisia aina sopivassa tilanteessa, mutta silloin mua myös ihan OIKEASTI kiinnostaa tietää, miten sillä ihmisellä menee. Pelkään vaan, ettei sitä osata ajatella noin. Inhottaa, kun lainasanojen mukana myös tavat rantautuu muihin kulttuureihin ja sekoittuu. Englannin kielessähän kuulumisiin kuuluu vastata edellä mainitun tapaan kohteliaasti ja kysyä toiselta kuulumisia, johon toinenkin osapuoli vastaa kohteliaasti. Sitten aletaan vasta keskustella jostain muusta. Onhan sielläkin toki mahdollista vastata kohteliaasti, ettei niin kauhean hyvää, mutta ei se ole mun mielestä silti sama, kuin sanoa suoraan asioiden olevan huonosti. Tai sitten mä vaan oon oikeesti ihan luokattoman huono kaveri, joka yrittää keksiä jotain hirveän syvällistä selitykseksi sille. Mutta tätä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, oon huono kaveri kaikille.
Kuitenkin, mun jatkuvassa muutoksessa olevaan elämään tämä biisi sopii paremmin kuin hyvin. Mitenkäs te? Millaisia fiiliksiä tää biisi teissä herättää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti