Indina Menzel - Let It Go
Mulla oli periaate, että en kuuntele kuuntele sellaisten Disneyn elokuvien muusikkia, joita en ole nähnyt. Sitten tapahtui jotain ja kuuntelin tämän kuitenkin, vaikken Frozenia ole nähnyt. Olin jo aiemmin kuullut muuta kautta Demi Lovaton version tästä, mutta en tätä elokuvaversiota. Tämä biisi on aivan ihana, koukutuin heti. Tosin mä kyllä rakastan Disneyn elokuvia ja niiden musiikkia muutenkin tosi paljon, joten ihmekös tuo, että tähänkin rakastuin.
Mä oon sellainen ihminen, joka inhoaa riitelyä, vaikka sitäkin on tullut ihan liikaa harrastettua. Tää voi aluksi kuulostaa tosi hassulta ja nurinkuriselta, mutta se ei ole ainoastaan hyvä juttu, että inhoan riitelyä. Sen takia pelkään avata suuni asioista, joista tiedän, että vastapuoli ei ilahdu. Pelkään, että se kehittyy riidaksi ja pelkään, että sen seurauksena menetän mulle läheisiä ihmisiä.
Sen takia mun on tosi vaikea sanoa mun perheenjäsenille, jos mua ärsyttää niiden toiminnassa joku asia. Mun isä kuoli kun olin nuori, joten pelkään menettäväni sen lisäks vielä muitakin. Enkä mä halua hajottaa mun perhettä. Siksi mä oon tosi huono puhumaan mua painavista asioista, koska suurin osa niistä liittyy muihin ihmisiin. Siksi ennemmin kasaan sen stressiin sisälleni, ja jos joku asia oikein ahdistaa ja ottaa päähän, itken. Mutta vain silloin, jos kukaan ei ole näkemässä. Ihan vaan, että ne ei kysyis, mikä mulla on ja miksi itken. Ettei vaan tartteis kertoa.
Toinen syy miks vihaan riitelyä on se, etten osaa kunnolla pitää puoliani. Jos joku sanoo jotain oikeesti loukkaavaa mulle, jäädyn ihan totaalisesti enkä osaa sanoa enää mitään. En myöskään osaa olla pitkävihainen tai muuta, joten oon nopeesti taas puhumassa toiselle osapuolelle ja lähes poikkeuksetta se oon minä, joka pyytää ensimmäisenä anteeks. Tää ihan oikeasti jopa inhottaa mua, sillä jos oon vaikkapa vetäny pultit (mitä tapahtuu harvoin) niin silti se olen minä, joka menee sovittelemaan. Vaikka olisinkin ihan aiheesta hermostunut, enkä se olis minä, jonka pitäis olla pyytelemässä anteeksi.
Tuntuupa tosi tyhmälle valittaa tällasesta, mutta minkäs teen. Riitely ei oo koskaan kivaa, mutta elämästä ei pahemmin selviä ilamn riitelyjä. Mun silmissä ihmisillä on myös oikeus menettää hermonsa, jos tilanne menee sellaiseksi. Siksi musta tavallaan tuntuu, että multa riistetään jotain, kun hermostumisen jälkeen oon kuitenkin se, joka ensimmäisenä puhuu seuraavan kerran ja on sovittelijana. Pääasiassa oon kuitenkin tyytyväinen siihen, etten juurikaan ole pitkävihainen ja että osaan pyytää anteeksi. Joskus se vaan ärsyttää.
Mitäpä mieltä ootte? Riitelettekö ja osoitatteko mieltänne paljon? Osaatteko pyytää anteeksi, vai odotatteko aina, että toinen osapuoli heltyy ensimmäiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti