Maybe one day you'll understand why everything you touch surely dies

Passenger - Let Her Go

 

Ensimmäisen kerran kun kuulin tän ajattelin, että tää on maailman kliseisimpiä kappaleita, ja olen edelleen samaa mieltä. Se ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi tästä ja ettenkö kuuntelisi sitä repeatina. Oon ettiny pari päivää biisiä kuvaamaan mun tunteita, ja nyt kuulin tän muuta kautta ja hanat aukes saman tien.

Meidän koira lopetettiin tällä viikolla. Enkä tarkoita, että en olisi aiemmin tiennyt rakastavani sitä, mutta tää osuu silti, ja pahasti. Oltiin me jo muutama viikko puhuttu, että voisi olla meidän sairaalle koiralle paras vaihtoehto, ja tällä viikolla se sitten päästettiin tuskistaan. Vasta lääkäripöydällä oli selvinny, että sillä oli myös kasvaimia vatsassa, jotka oli tullu tosi lyhyessä ajassa, eikä niillekään olisi voinut enää mitään. Koiralle siis paras ratkaisu, vaikka se oli kuulma yrittänytkin vastustella ja sinnitteli pitkään rentouttavia vastaan. Onneks mun ei tarvinnut olla mukana, en olis välttämättä kestänyt.

Nyt voin lohduttautua sillä ajatuksella, että sillä on kaikki hyvin, ja missä ikinä se onkaan, se ei ole yksin. Joten lepää rauhassa, rakas.

Wish I'd never grown up, could still be little

Taylor Swift - Never Grow Up

Löysin tän biisin pari vuotta sitten, ja se kolahti kertalaakista muhun. Mä olen juuri sellainen ikilapsi, joka vielä vanhainkodissakin katsoo Disney-elokuvia ja pukeutus paljon mieluummin lastenvaatteisiin, kun ne on aina niin ilosia ja paljon kivempia, kuin aikuisten tylsät vaatteet. Oon aina inhonnut vanhenemista, mutta silti rakastanut synttäreitä - jotka on muuten huomenna. Synttäreissä parasta on se, kun tuntuu, että koko päivä on pyhitetty vaan itselleen. Vaikka ei edes tehtäisi mitään erikoista ja vaikka olisin koulussa tai töissä, niin päivä silti tuntuu erityiseltä.

Tähän asti oon aina vaan ajatellu, että oon ikuisesti lapsi, ja vaikka kuinka tulisi lisää ikää, niin olisin silti lapsi. Nyt en enää ole varma asioista. Oon viime aikoina joutunut ottamaan asioista paljon enemmän vastuuta, kuin tähän asti, mutta en ennen tätä päivää ole tajunnut, kuinka paljon se on kasvattanut mua. Koko tän kuvion tajuaminen oikeesti alkoi pelottamaan mua. Vaikka tiedän, että mun sisäinen lapseni ei ole helposti tapettavissa, pelkään silti, että joku päivä huomaan olevani uraanjuurtunut tylsä aikuinen, joka ei osaa enää ottaa rennosti ja ottaa itsensä koko ajan liian vakavasti. Voi olla vähän tyhmää pelätä tällaista etukäteen, varsinkin kun voin helposti yrittää estää tän ja muuttaa asiaa, jos huomaan tän tarpeeksi ajoissa. Mutta mitä jos se tapahtuu yhtä salakavalasti, kuin mun kasvaminen tähän asti?

Silti oon iloinen tästä kasvamisesta. Pelkään edelleen omilleni muuttamista, mutta aika ajoin huomaan jo kaipaavani sitä. Elämä äitin kanssa kahestaan rupeisi jo riittämään. Se saa mut entistä enemmän tsemppaamaan kevään pääsy- ja valintakokeisiin. Haluan päästä opiskelemaan, haluan pois täältä. Nyt kun oon joutunut ottamaan enemmän vastuuta, mikä on hyvä asia, mun itseluottamus on kasvanut. Tiedän, että mä pystyisin asumaan omillani, vaikka iltaisin pelkäänkin olla yksin kotona enkä halua mennä meidän kellarikerrokseen suihkuun yksin. Osaan jo kuvitella, kuinka oon omassa kämpässä tai koulun asuntolassa, ja kuinka kuuntelen tätä biisiä yksinäni ja itken silmät päästäni, kun mulla on koti-ikävä. Mutta samalla tiedän, että se kuuluu osana tähän prosessiin ja mun on pakko kohdata se. Tiedän myös sen, että selviän siitäkin. Oon elämässäni selvinnyt jo vaikka mistä. Tää tulee olemaan loppujen lopuksi ihan pikku juttu.

Millasia fiiliksiä teillä on ikääntymisestä ja itsenäistymisestä? Haluatteko jo muuttaa pois kotoa, vai oletteko jo tehneet sen? Millasia tuntemuksia ja pelkoja teillä on omasta pärjäämisestänne?

I know we're gonna make it

Backstreet Boys - In a World Like This

 

Valitsin tän biisin ihan Backstreet Boysin In a World Like This -kiertueen kunniaksi. Kiertue rantautuu Suomeen tänä perjantaina ja oon ihan hyperinnoissani menossa keikalle! Mennään katsomaan bändiä mun isosiskon kanssa, joka on fanittanut Backstreet Boysia jo pitkään ja itekin olen rakastunut tähänkin poikabändiin.

Biisissä kertosäe on se, mikä jää mun päähän soimaan ja etenkin tuo "In a world like this where some back down, I, I know we're gonna make it". Juuri nyt mun on äärimmäisen helppo uskoa tuohon. Pitkästä aikaa mulla on sellainen tunne, että kaikki järjestyy sittenkin. Sain maanantain puhelinsoiton, jossa mut pyydettiin päivätyöhön koulunkäyntiavustajan sijaiseksi. Tiistaiaamuna kipitin työhaastatteluun ja tänään rehtorin selvittyä paperisodasta allekirjoitin työsopimuksen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Oon jo hakenut ammattikorkeakouluun ja yliopistoon, tilannut pääsykoekirjan ja ensimmäinen kesätyöhakemuskin alkaa olla valmis. Nyt vaan odotan sitä, että saan kirjan käteen ja pääsen lukemaan!

Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, vietän iltapäivät töiden jälkeen tehden ihan kaikkea muuta, kuin lukemassa VAKAVA-kokeeseen. En oo ikinä osannu lukea kokeisiin, sillä mä opin tunneilla kuuntelemalla ja muistiinpanoja tekemällä. Siksi kokeisiin lukeminen on ollut aina yhtä pakkopullaa, ja harvoin olen lukenut ollenkaan. Ylioppilaskirjoituksiinkaan en kunnolla lukenut, mutta kunnialla selvisin silti. Nyt olisi kuitenkin pakko lukea, sillä koealue ei ole ennestään tuttu.

Mulla on kuitenkin tällä hetkellä äärimmäisen kova itseluottamus, enkä malttais odottaa huomista työpäivää. Kyllä se mua myös jännittää, sillä kuviot on täysin uudet, ja ympäristö myös. Uskon ja tiedän kuitenkin selviäväni tästä, joten nämä kolme kuukautta varmasti hurahtaa ohi ihan siivillä. Sitten onkin jo kesä ja soveltuvuuskokeet ja sitten onkin jo syksy ja minä toivottavasti opiskelemassa jossain päin Suomea. 

Millaisessa tilanteessa teidän elämä on tällä hetkellä? Koska teillä oli viimeksi sellainen olo, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin?