From the fading light I fly

Conchita Wurst - Rise Like a Phoenix

Ihminen kerkeää kokea paljon asioita lyhyessä ajassa, esimerkiksi puolessatoista kuukaudessa. Vain pari tuntia edellisen päivityksen jälkeen sain kuulla, että meillä on kolmekymmentä päivää aikaa pakata kamat ja muuttaa pois siitä asunnosta, ja saatiin tosiaan tieto asiasta silloin huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Ei mennyt kuin kaksi ja puoli viikkoa, kun oltiin jo onneksi saatu uusi asunto ja saatu muutto alta pois. Silti kerkesin kokonaisen viikon ajan pelätä, että mitä jos musta tuleekin koditon, mutta onneksi niin ei käynyt. Olen myös taistellut paljon pääsykoekirjojen kanssa, mutta sekin taistelu on kääntymässä voiton puolelle, hitaasti mutta varmasti.

Nyt kun Euroviisutkin alkoivat tänään, ajattelin ottaa tämän kappaleen puheeksi. Teemaltaan hyvin sinänsä kliseinen kappale, mikä tosin feeniks-linnun ansiosta voittaa mut täysin puolelleen. Jos saisin yhden lemmikin päättää itselleni kaikista mistä ikinä on kirjotettu sanaakaan, se olisi ehdottomasti feeniks-lintu. Missään eläimessä ei ole niin paljoa asennetta, kuin siinä ja se olis varmasti semmonen, joka ymmärtäis mua ja osais lohduttaa, mutta joka vaikeina hetkinä pelkällä olemassa olollaan muistuttaisi mua siitä, että mikään ei ole mahdotonta eikä auta muuta kuin nousta ylös masennuksen hetkistä.

Euroviisuista puheenollen Suomen ehdokkaanahan tänä vuonna on Pertti Kurikan nimipäivät ja niille jotka eivät ole asiaan perehtyneet kyseessä on suomeksi laulava punk-bändi, joka koostuu kehitysvammaisista miehistä. Punk ei ihan ole mun tyyli ja siksi tämä biisi ei ollut mun suosikki vaihtoehdoista ja siksi en sitä olisi halunnut Suomen ehdokkaaksi. Toisaalta kappaleeseen on varmasti monien helppo samaistua ja on ihan kiva välillä kuulla asioista puhuttavan suoraan eikä mitä erikoisemmilla kielikuvilla. Mulla on myös vähän semmonen tunne, että kaikki heitä äänestäneet eivät äänestäneet kappaleen takia, vaan siksi että bändi varmasti erottuu joukosta. Euroviisuthan ei ole enää vuosiin ollut pelkkä laulukilpailu ja vaikka Conchitan kappale onkin hyvä ja ääni aivan jumalainen uskon, että moni äänesti häntä vain siksi, että esiintyjänä hän oli uusi ja ennennäkemätön, eikä yksinään kappaleen perusteella. Niin kauan kuin puhutaan laulukilpailusta mun mielestä pitäisi myös äänestää kappaletta, koska minkä tahansa kappaleen ympärille saadaan kyllä rakennettua viisukelpoinen show.

En siltikään sano, että olisi ollut väärin lähettää Pertti Kurikan nimipäivät edustamaan Suomea. Toivon vain, että äänestäjät seisovat antamiensa äänien takana ja tukevat bändiä muutenkin kisojen aikana edes toivomalla heidn voittoaan, eivätkä olisi äänestäneet heitä vitsillä tai säälistä. Bändi ilmaisi selvästi, että Euroviisut ovat heidän unelmansa ja olen enemmän kuin iloinen siitä, että heidän unelmansa toteutuu parhaillaan. Toivon heille kaikkea hyvää jatkoon ja menestystä kisoissa, vaikka kappale ei olekaan ominta genreäni. Olen myös varma, että bändi herättää paljon keskustelua eikä ainoastaan positiivista. Siksi haluaisin bändin jäsenten muistavan tämän kappaleen perimmäisen sanoman ja nousevan uudestaan ja uudestaan, jos joskus vajoavat alas. Samaa toivon kaikille muillekin.

Seuraatteko Euroviisuja? Mikä on oma viisusuosikkinne tänä vuonna? Entä kautta aikojen? Mitä pidätte Suomen tämän vuoden ehdokkaasta? <a href="http://www.bloglovin.com/blog/13918315/?claim=2wuwbzm53gc">Uskallatteko klikata tästä?</a>

Don't you really wanna live your life?

Nickelback - What Are You Waiting For?

Koko tämän puolitoista kuukautta jotka olen taas sujuvasti viettänyt hiljaiseloa blogin puolella olen miettinyt, että voisinpa kirjoittaa teille jostain, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Tässä nähdään kuinka laiska osaan olla ja olenkin suurimman osan ajasta. Kyse ei siis ole motivaation tai varsinaisesti ajankaan puutteesta, sillä otan hyviä biisejä talteen sitä mukaa kun niihin törmään ja kirjoitan postaukset usein yhdeltä istumalta alle tunnissa, joten turha niitä on edes yrittää syyttää tässä vaiheessa. Olen laiska ihminen ja sillä hyvä.

Tämän hiljaiseloni aikana olen siis viettänyt ansaitun kahden viikon loman ja aloittanut uuden työn. En siis enää kaitse vanhuksia, vaan siivoilen kotihoidon tiloja aamulla pari tuntia ja sitten siirryn vanhusten päivätoimintaan, jossa siis käy tietyt ryhmät aina tiettyinä päivinä viikosta ja niillä on siellä erilaista ohjelmaa millä saavat päivän kulumaan ja tapaavat muita ihmisiä siinä sivussa, mikä siis on se oikea tarkoitus koko touhulle. Nyt tuntuu jo vihdoin sille, että kunnolla sisäistän koko kuvion ja ymmärrän noita hommia kunnolla. Olen myös hakenut kouluun ja ei, enää en hakenut opiskelemaan viittomakielentulkiksi vaan viimeisen vuoden aikana mun suunnitelmat on muuttuneet täysin. Hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, joten nyt luen mm. Metropolian pääsykokeisiin ja odottelen kutsuja kokeisiin, joita nyt on vielä ainakin ensi viikolle turha odottaa, kun haut loppuu vasta silloin. Vietän parhaillani myös sairaslomaa, sillä tämä jyllävää kuumeflunssahirvitys sai nyt sitten taivuteltua minutkin jäämään kotiin. Tai no, eilen kyllä menin vielä aamulla töihin, mutta pian jo rupesi tuntumaan sille, että kuume on nousemassa. Illalla sitten niin kävinkin ja täällä sitä ollaan katsomassa tv-sarjoja ja neulomassa peiton alla. Toisaalta ihan mukavaa olla kotona, mutta tämän päänsäryn luovuttaisin mielelläni pois. Taisinpa myös viettää syntymäpäivää tällä välillä

Tämä on niitä kappaleita, jonka jokaikinen säe löytyy varmasti noin miljoonasta eri tumblr-kuvasta. En itse ole kyseistä sivustoa enää pariin vuoteen käyttänyt, mutta voisin olettaa näin käyneen. Enkä sano tätä pahalla, tässä kappaleessa on hyvä sanoma ja paljon hyviä sanoja. Melkein voisin sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on todella mielessäni tavoite, johon olen pyrkimässä. Mä oon sanonut näin ennenkin, mutta silloin vain luulin tietäväni, mitä tämän eufoorinen tunne oikeasti tarkoittaa. Nyt olen oikeasti löytänyt sen asian, mikä mua kiinnostaa eikä tämä edes ole uusi juttu. Mua on jo yläasteella ja varsinkin lukiossa kiinnostanut ihminen monella tapaa ja varsinkin miten ihminen ihan fyysisesti toimii. Tarvitsin tämän välivuoden ja työpaikan tajutakseni sen, että musta on tähän. Kun sain Humakilta hylkäyskirjeen toistamiseen mulle tuli täysi tyhjyys ja mietin tosissani onko viittomakieli mun juttu ja mitä teen elämälläni. Kun mut pyydettiin vanhusten pariin työskentelemään olin ensin kauhuissani, koska ei mulla ollut niistä kokemusta. Päätin lähteä hommaan avoimin mielin ja se puoli vuotta meni ihan huomaamatta. En olisi ikinä uskonut, että yksi vuosi voi muuttaa elämän suunnan niin totaalisesti. Luulin sitä kliseeksi kunnes itse koin sen. Tämä koko vuosi lisää mun uskoa siihen ajatukseen, että kaikki tapahtuu syystä. En päässyt kouluun, koska se ei ollu mua varten, vaan mun piti kokea jotain aivan itselle uutta ymmärtääkseni, mihin oikeasti pystyn ja mitä oikeasti haluan tehdä työkseni. Kaikilla elämän hyvillä ja pahoilla asioilla on tarkoituksensa, vaikka niitä voi välillä olla vaikea ymmärtää ja ymmärtäminen saattaa viedä vuosiakin aikaa. Se ei silti tarkoita, että hyväksyisin itseen tai muihin kohdistuvaa pahaa. Jokainen kokemus muokkaa meitä ja tekee meistä just niin ihania ja ainutlaatuisia, kuin me ollaan. Sitä vaan on vaikea muistaa ja ymmärtää joka hetki.

Alan vihdoinkin tosissani oppimaan sellaista elämänasennetta, jossa osaan sanoa "kyllä" myös uusille jutuille. Silti mulla on edelleen jäljellä esimerkiksi vanhoja ja tuttuja unelmia sekä tulevaisuudensuunnitelmat, joihin tähtään. Alan ymmärtämään, että on monia tapoja ja teitä saavuttaa unelmat eikä ole ollenkaan väärin tehdä sitä eri tavalla kuin muut. Taidanpa myös tosissani alkaa ymmärtämään sitä, että täällä tosiaan eletään vain kerran - tai ainakin varmuudella kerran. Koska niistä mahdollisista tulevista elämistä ei voi olla varma, kannattaa tästä ottaa niin paljon irti kuin voi eli tehdä niitä asioita, mitkä kiinnostaa ja mikä tuntuu milläkin hetkellä oikeilta. Jos haluan siis joskus viikon ajan vain maata sängyssä, ei se tarkoita, etten eläisi kunnolla. Ei mun tarvitse käydä jokaisessa maailman valtiossa vain todistaakseni jollekin toiselle, että olen elänyt täysillä ja kokenut jotain. Sitten jos joskus haluan tosissani vierailla jokaisessa valtiossa, niin mietitään asiaa uudelleen. Hyvin kliseisesti päädyn siis siihen tulokseen, että jokaisen tulisi löytää ne omat isot ja pienet unelmat ja antautua niiden vietäväksi. Ei pidä välittää siitä, jos joku ei ymmärrä miten unelmana voi olla maailman suurimman saippuakuplan puhaltaminen tai yhteiskuva Pepe Willbergin kanssa. Ei se ole itseltä pois, jos muiden unelmat ovat erilaisia. Ei kaikkien tarvitse käydä Kuussa eläkseen täysillä. Tai ainakaan minun ei tarvitse.

Mitä teille kuuluu? Onko teille koskaan sattunut tällaisia elämää mullistavia kokemuksia? Millaisia unelmia teillä on ja miten ne ovat muuttuneet? Haluaisitko käydä Kuussa tai ottaa yhteiskuvan Pepe Willbergin kanssa?

I'd rather rescue myself

Tata Young - Cinderella

Hyvin olen näköjään viettänyt kaksi kuukautta hiljaiseloa blogin kohdalla ihan huomaamattani. Jotenkin aika on taas kerran kulunut niin kauheaa vauhtia, että oon totaalisesti pudonnut kyydistä. No, nyt mulla on parisen viikkoa lomaa, niin jospa saisin taas kiinni tästä kirjoittamisesta. Eipä sinänsä, ei mun elämässä hirveästi mitään ole edes tapahtunut. Suurin muutos on se, että mulla muuttuu kuunvaihteessa työnkuva ja osittain työpaikkakin, mutta sekin oli ihan odotettavissa, joten ei mikään traaginen muutos. Ennen kuin kukaan saa mitään ennakkokäsityksiä, työpaikan muutos ei johdu minusta suoraan vaan siitä, että olen töissä palkkatuella ja jotta sain sen neljän kuukauden jatkon, niin työnkuvan piti muuttua. En ole siis moannut tai saanut potkuja, älkää pelätkö.

Tuossa muutama päivä takaperin vietettiin ystävänpäivä ja olen enemän kuin tyytyväinen, että Suomessa kyse on nimittäin ystävistä, eikä niinkään siitä omasta kullasta ja muusta ällöromanttisesta. Tykkään kyllä romanttisista jutuista ja elkeistä, mutta semmoinen jatkuva kiehnääminen ja hellittelynimien käyttö ei vaan ole mua varten. Tästä asiasta innostuneena päätin valita Tata Youngin kappaleen, ja tässähän on kyse siis siitä, että nainen haluaa olla itsenäinen ja oma itsensä parisuhteessa. Mä ajattelen aivan samoin. Mulla ei ole kokemusta parisuhteesta, mutta sitten jos semmoinen joskus mun kohdalle osuu, niin haluan sen nimenomaan olevan tasavertainen juttu, jossa minä kuuntelen ja tuen sitä mun partneria kuten hänkin minua. En aio olla mikään prinsessa, joka odottaa, että mies tekee sitä ja tätä enkä myöskään aio esimerkiksi heivata urasuunnitelmiani miehen mieliksi. Haluan, että me kumpikin voidaan olla yksilöitä ja omia persooniamme, mutta kuitenkin olla onnellisia yhdessä.

Kyllä mä tykkään hemmottelusta, yllätyksistä ja siitä, että voidaan sopia kompromisseja. En usko, että parisuhde voisi toimia, jos kumpikaan ei koskaan antaisi missään periksi. Kyllä mä haluan kuulla ihania sanoja ja vaan maata jonkun kainalossa katsomassa jotain tyhjänpäiväistä elokuvaa. Mutta mä haluan myös jonkun semmoisen, joka ymmärtää mun oudot mielenkiinnon kohteet ja antaa mulle tilaa innostua niistä. Mä nimittäin aion sallia nämä kaikki mun mahdolliselta tulevalta poikaystävältä, joten aion vaatia samat oikeudet myös itselleni. Haluan löytää sen kultaisen keskitien tässäkin asiassa. Toivottavasti tämä ei ole liikaa pyydetty, sillä näin mun mielestä parisuhde on kaikkein toimivin. Mulla on loistava käsitys hyvästä parisuhteesta, kun ottaa huomioon mun kokemattomuuden tässä asiassa. Ehkäpä aika näyttää, miten hyvin tää mun suunnitlema toteutui.

Miten te vietitte ystävänpäivää? Haaveilettko ällöromanttisesta parisuhteesta? Millaisia teidän parisuhteet on ollu? Millaisia haluaisitte niiden olevan?